Vappujuhlat ja tähtikisan palkintojen jako

Perjantaina 29.4. oli jännitystä ilmassa. Tähtikisan palkinnot jaettiin salissa ja samalla juhlistettiin vappua.

Tämän vuoden voittajaksi selviytyi kahdeksan tytön tanssiryhmä: Halima, Selma, Saga, Sara, Honja, Rana, Helin ja Netta. Toiseksi oppilaat olivat äänestäneet Kirsterin lauluesityksellään. Kolmanneksi sijoittui temppuryhmä: Alice, Rola, Riim, Sarah ja Zilan.

Juhlassa taputettiin Guinnesin ennätysten kirjan tapaan ja tanssittiin yhdessä. Lisäksi raati palkitsi koulun 10 onnistuneinta vappuasua.

Kiitos kaikille ihanille esiintyjille!

 Tämä komea palkintopöytä meni ansaitusti jakoon tähtikisalaisille.
 Voittajien tanssiesitys
 Kakkoseksi tullut Kirster laulamassa
 Temppuryhmä kolmannella sijalla
 Kaikki tähtikisalaiset palkintoineen
 Onnistuneimmat vappuasut
Tanssia yhdessä
Ja ruokalassa odotti vappubuffet munkin kera

VALO -luokan taiteentäyteinen kevät

VALO -luokka eli valmistavan suomen kielen opetuksen luokan oppilaat ovat tänä keväänä nauttineet retkeilystä ja taiteen tekemisestä. Luokka on vieraillut taideopetuksessa sekä Annantalolla että Kulttuurikeskus Caisassa.

Caisassa tehdyillä naamareilla kehtaa keikaroida vappujuhlissa.

 Mohammad ja Abdullah painavat yhdessä t-paidan kuvioita.
Kurssilaiset esittelevät valmiita t-paitojaan - hienoja!

Nelosten koiratarha

Teknisen työn tunnilla on kuulunut pauke ja haukunta,
neloset ovat ahkeroineet itselleen omat koirat kevään aikana. Osa koirista on vielä pentuja :)








Varjoteatteria


Soinisen koulussa pidettiin huhtikuussa viitenä iltapäivänä varjoteatteripaja, jonka opettajana toimi nukketaiteilija ja lavastaja Iida Vanttaja. Pajassa tehtiin varjonukkeja pahvista ja värikalvoista sekä muovilevystä, jota maalattiin lasimaaleilla. Nukkeihin tehtiin myös liikkuvia osia. Nukkeja liikutettiin niihin kiinnitetyillä pitkillä puutikuilla. Esityksiä pidettiin sekä mustan teatterin suurella valkokankaalla, että pienissä ryhmissä pahvilaatikoihin rakennetuilla näyttämöillä. 

Varjoteatteripajassa opittiin nukketeatterin historiaa, nukkien tekotapoja ja nukkien liikuttelua sekä tarinan kerrontaa varjoteatterin keinoin. Pajassa viihtyivät sekä lapset että lasten vanhemmat!












Ilmiömäistä koulukiertue vieraili Soinisella


Pop-Tieteen Ilmiömäistä!-kouluvierailu on kiehtovan tiedeshow'n ja hauskan työpajan muodostama kokonaisuus.

Päivän alussa taianomainen, sanaton esitys sai oppilaat ihmettelemään ja herätti heidän kiinnostuksensa tiedettä kohtaan. Tämän jälkeen 5A ja 6A -luokan oppilaat tutkivat työpajoissa omatoimisesti hands on -kokeiden avulla esityksessä nähtyjä ilmiöitä. Pajat huipentuivat oppilaiden toteuttamiin esityksiin, joissa jokainen pienryhmä kertoo ryhmän omasta tiedekokeesta toisille.!

Ilmiömäistä! käsittelee fysiikan ja kemian perusilmiöitä ja syventää peruskoulun opetussuunnitelman mukaista luonnontieteiden osaamista. Tarkastelun kohteena olivat tiheys, happamuus, sähkömagnetismi, ilmanpaine ja -lämpö, virtaus sekä kemialliset reaktiot.


Päivä oli todella opettavainen ja mielenkiintoinen, kiitos!

Teksti on miltei suora lainaus Pop-Tieteen infokirjeestä koululle. 


Mielenkiintoista esitystä oli seuraamassa koko koulu ja Pukinmäen koulun viidennet luokat.


Tämä ryhmä onnistui valmistamaan kotikeittiön aineista norsun räkää.


Tämän ryhmän temppu oli nostattaa vettä alassuin käännettyyn lasiin.


Uskoisitko, että näissä astioissa on punakaalimehua?

Temppuja kokeiltiin ja harjoiteltiin omassa luokassa upeasti tehtyjen ohjekorttien ja tarvikesettien avulla.

Tämä ilmapallo täyttyi kuin varkain kotikeittiön aineilla.




Välkkärit voimavarana


Meidän koulussa välkkärit liikuttavat muita oppilaita välitunneilla. Ohjelmaa on suunniteltu sisälle ja ulos. 

Tämän kevään hitit ovat tavallisten pelien lisäksi pitsanpaistaja, kikkailu futiksilla, norsufutis, patukkasähly ja superpallokopittelu. Kaikki oppilaat ovat tervetulleita pelaamaan ja leikkimään! Kuten kuvista näkyy, vipinää riittää!


pitsanpaistajahippaa




3A runoselfiet

Olen kuin vihreä voikukka
iloisen kevään poliisi
En ole tuhma vaan moi
Abdullahi

Olen kuin musta kissankello
kovan joulun palomies
en ole huono vaan oikein hieno
Ilyas

Olen kuin musta ruusu
Olen kuin pieni kesäsotilas
En ole tyhmä vaan hyvä
Choman

Olen kuin sininen sinivuokko
Tykkään mustasta mutta en harmaasta
Olen kaunis mutta en ole ruma
Haluan isona olla lääkäri
mutta en halua olla pieni
Pidän keväästä mutta en talvesta
Zilan

Olen kuin liila ruusu,
kiltti kesäratsastaja
en ole ilkeä vaan aidosti kaunis
Nora

Olen kuin vaaleanpunainen voikukka
iso keväinen lääkäri
En ole tyhmä mutta olen kiva
Vaan aito kukka mutta olen maailman kaunein kukka
Sarah

Olen kuin valkoinen ruusu
Virsu kevätuimari
en ole ilkeä vaan auttavainen
Netta

Olen kuin liila kissankello
Pilkullinen kevät opettaa
en ole ruma vaan aito ja kaunis.
Riim

Olen kuin pinkki valkovuokko
iloinen kevään opettaja
en hirviö vaan aito ja ihana
Venla Tå.

Olen kuin sininen kissankello
kauniin kesän kokki
en ole ruma vaan kaunis
Venla Ti.

Olen kuin turkoosi ruusu
kimalteleva kevään poliisi
en ole ruma vaan kaunis
Rubeica

Olen kuin punainen ruusu
Iloinen kesätaiteilija
En ole ruma vaan kaunis
Maryam

Olen kuin sininen sinivuokko
täplikäs kesäpoliisi
en ole tyhmä vaan aito ja hieno
Eyman

Olen kuin vihreä valkovuokko
iso kevään poliisi
en ole tyhmä vaan aito
Ayman

Olen kuin musta voikukka
hieno kevätarmeija
en ole tyhmä mutta oikein kiva
Jesse


1A -luokka retkeili Kansallismuseoon

Matkalla pysähdyttiin katsomaan nähtävyyksiä, julkisia rakennuksia (Kiasma, Musiikkitalo, Eduskuntatalo ym.)
.
Museossa tutustuttiin Pyhän Yrjänän taruun, entisajan ritareihin, Venäjän keisareihin ja savupirtin elämään sekä syötiin tietty eväät. 

Kevätsää suosi retkeläisiä ja onnistuneen päivän päätteeksi kokoonnuttiin yhteispotrettiin museon puistikossa









Tähtikisat 2016

Valloittava joukko esiintyjiä villitsi muuta koulua esittämällä mm. tanssia, temppuja ja lauluja Tähtikilpailuissa. Esityksiä oli harjoiteltu ahkerasti omalla ajalla. Jokainen esiintyjä siis sädehti tähden tavoin lavalla.

Kisan jälkeen kilpailtiin tunnelipallomestaruuksista ja voiton veivät 3A ja 5A -luokat, onnea!

Jokainen oppilas sai äänestää Tähtikisan jälkeen suosikkiaan ja voittajat julkistetaan vappujuhlissa perjantaina 29.4.

Kiitos kaikille esiintyjille, juontajille, teknikoille ja katsojille!





Varjoteatteria

Koulullamme on käynnissä parhaillaan varjoteatterikurssi. Sen aikana tutustutaan varjoteatterin erilaisiin keinoihin ja rakennetaan perhekunnittain omat varjoteatterit. Keskiviikkona 13.4. taiteiltiin ja hassuteltiin näin:




Ja kuten kengistä näkee, paikalla oli myös perheen pienempiä.




Kiva jälkkä

Maanantaina 11.4. oli aika moni ahkera oppilas jälki-istunnossa... mitä ihmettä siis oikein oli tapahtunut?

Oppilaskunnan hallitus oli järjestänyt jo perinteiseksi muodostuneen Kivan jälkän.

Ohjelmassa oli herkuttelua ja kivaa tekemistä.

Paikalle pääsivät kaikki ne, joilla oli seurantajakson ajan  läksyt tehtynä, ei myöhästymisiä ja koulun sääntöjä oli noudatettu. Lisäksi ehtona jälki-istuntoon pääsyyn oli, että on ollut kiva kaveri muille.

 Salissa ja käytävillä oli paljon kivaa ja toivottua tekemistä.
Jätski-annoksiin sai valita kahta eri jäätelöä ja päälle kermavaahtoa, kastiketta, keksejä ja strösseliä - NAM!






Elämä on musiikkia

Torstaina koulussa ja koulun käytävillä raikasi iloiset laulut. Joku jo luuli radion jääneen auki, mutta ei, 5E ja 1E - luokan vieraaksi olivat saapuneet muusikot Pauli Korjus , Väinö Wallenius ja Paula Kovanen.

He vierailivat koululla pidennetyn oppivelvollisuuden  oppilaille suunnatun Elämä on musiikkia -projektin tiimoilta. Musiikin kautta käytiin yhdessä läpi ihmisen elämänkaari, matka vauvasta vanhaksi iloiten, nauttien sekä yhdessä soittaen ja laulaen.

Muusikot tekivät myös jokaisen halukkaan oppilaan mielitekemisestä kappaleen. Aivan  mahtavaa. Katso klippi esityksestä linkistä.
 


BÄNDI VIERAILI KOULULLA

2A -luokan herneenversot


2A -luokka on tehnyt hernetutkimusta ja saanut upeat herneenversot kasvamaan.