Jo joutui armas aika

Niin joutui armas aika ja vietimme 4.6.16  Soinisen koulun historian viimeistä kevätjuhlaa. Ilmassa oli siis pientä haikeuttakin. Ehkä päällimmäinen tunne oli kuitenkin riemu hyvistä työn tuloksista ja tulevasta kesälomasta. Kuvakooste kertoo juhlasta.

Kiitämme blogin lukijoita - ensi syksynä olette tervetulleita seuraamaan Pukinmäenkaaren peruskoulun touhuja.















Teqball kokeilua

Pukinmäen koulun liikunnanopettaja Minna Vesa kutsui Soinisenkin väkeä kokeilemaan uutuutta suoraan Unkarista: Teqball -pelipöytää. Pöytä muistuttaa hieman pingispöytää. Siinä voi pelata erilaisia pelejä isoilla palloilla tai perinteistä pingistä.

Meidän kuudesluokkalaiset innostuivat peleistä niin paljon, että omassa luokassa viriteltiin samanlaisia pelejä mm. jättipalloilla... se ei ollut opettajan mielestä paras idea.

Teqball -pöydän ääressä voi pelailla vaikka koko perhe ja pelipöydän avulla voi helposti kehittää omia pallonhallintataitojaan. Pelaaminen onnistuu käsin, jaloin, päällä tai mailoilla. Pelipalloksi käy melkein mikä tahansa pallo.





Kevätjuhlaharjoituksia

Retkiä, siivousta, matikkaa, ulkoilua ja kevätjuhlaharjoituksia. Niistä on meidän tämän viikon koulupäivät tehty.

Kiitos kaikille mukavasta lukuvuodesta! Tervetuloa Soinisen koulun kevätjuhlaan lauantaina 4.6. klo 9.00.


3A -luokan tytöt valmiina kesälomille

Kolmannessa luokassa on opiskeltu koko vuosi ahkerasti, tytöt odottelevat jo kesälomaa!


Toukokuun perheillat

Liikunnalliset perheillat jatkuivat toukokuussa. Ensimmäisellä kerralla ohjaajat valitsivat kerholaisille kivaa tekemistä: sulkapalloa, joogaa ja jalkapalloa. Samalla kerättiin myös toiveita seuraaville kerroille.

Salissa kokeiltiinkin jos jonkinmoisia temppuiluja toukokuun ajan. Hyvien säiden ansiosta saimme myös tramppasisäpihan käyttöön.

Perhekerhon juhlakertaa vietettiin maanantaina 30.5. perinteisten maastotaitokisojen merkeissä. Maastotaitokisan rasteilla perheitä odotti erilaisia tehtäviä mm. takaperin pituushyppyä, tietokilpailua, hämähäkinseittihaaste ja pölkkypinon rakentamista.

Mukava yhdessäolo kruunattiin jäätelöillä - hyvää jäätelökesää kaikille lukijoille kanssa! Ja muistakaa liikkua yhdessä!



Oppilaskunnan hallituksen ja välkkäreiden kevätretki

Tänä keväänä tehtiin retki kauniissa kesäisessä säässä. Reippailimme ensin koululta Pukinmäen mäkkäriin syömään. Sieltä voimia kerättyämme kävelimme matonpesupaikalle, jossa pesimme kaikkien luokkien numeromatot.

Matonpesun jälkeen alkoi hurja vesisota.

Meillä oli tosi kivaa yhdessä ja kyllä - kastuimme oikein kunnolla :)



Soinisen mestarit

Liikuntaviikon perjantaina kisailtiin mitä kummallisimmissa lajeissa. Tänään 23.5. oli palkintojenjaon aika. Lavalle saatiin melkein 70 oppilasta. Osalla oli vain yhden lajin mestaruus ja osalla oli multimestaruus monista eri lajeista.

Kokeilkaa tekin teidän koulussa, meillä oli tosi kivaa ja kaikki saivat liikkua hauskoilla tavoilla. Esimerkkejä meidän lajeista:
-hyppykepillä hyppely
- kiekon vieritys
- tarkkuusheitto
- intervallijuoksu
-koripallon heittokisa
-jalkapallon kovin potku


Koulu täynnä mestareita

Tänään Soinisen koulun liikuntaviikko huipentui SM-kisoihin eli Soinisen mestaruuskilpailuihin.

Oli aikuisten vuoro toimia ohjaajina ja lajeina oli mm. hyppykepillä hyppely, tulitikunheitto, hevosrata, intervallijuoksu ja humalasalko.

Päivää piristi vierailijat Helsingin Tikkaseurasta, Pakilan Visasta koriksen merkeissä sekä salibandyliitolta lainaksi saatu salibandyfortuna.

Palkintojenjakoa odotellessa :)

Kiitos kaikille osallistuneille ja meitä tukeneille!




Torstain välituntiliikunnasta vastasivat 6A-luokan pojat

Ulkoilupäivä oli 6A - luokan poikien suunnitteleman liikuntaviikon päivän teema.

Ulkona sai hyppiä trampalla ja kokeilla tasapainoilua gibbon- liinoilla. Tarjolla oli kuvasuunnistusta myös ja frisbeegolfia.

Lisäksi kekseliäät pojat Asto ja Daniil järjestivät JUNGLE RACE -etsintäkilpailun ilman kännyköitä. Pojat piilottelivat hedelmiä ympäri koulun pihaa. Jos jaksoi kerätä niitä itselleen sadan pisteen arvosta, sai palkinnoksi banaanin.

Salissa pelattiin kaupunkisotaa.

Kiitos pojat!



Keskiviikkona palloiltiin välitunneilla

5A luokka oli kehitellyt kivaa tekemistä keskiviikoksi. 

Sisällä sai pelata kaikki polttaa kaikkia - polttopalloa mahalautojen päällä.

Ulkona riitti paljon erilaista tekemistä. Oli polttopalloa, patukkasählyä, norsufutista, futiksen taitorata, koripalloa monin eri tavoin ja vesi-ilmapallojen kopittelua.

Kiitos vitoset!


Liikuntaviikko liikuttaa kaikkia #unelmienliikuntapäivä

Liikuntaviikkoa vietetään nyt Soinisen koululla. Oppilaat suunnittelevat kivaa tekemistä toisille pidennettyjen vältuntien ajaksi.

Luonnollisesti välinelainaamomme on auki joka välitunnilla. Siitä pitävät huolen neljäsluokkalaiset.

Maanantain tanssipäivä ja tiistain Unelmien liikuntapäivä ovat takanapäin.

Kuvassa näette  säpinää Unelmien liikuntapäivän välitunnilta, joka lopulta pidennettiin 45 minuutin mittaiseksi, koska kaikilla oli niin kivaa - kiitos siis rehtorille joustavuudesta ja välkkäreille, jotka olivat päivän vetovastuussa.

Tiistaina välitunnille saatiin lisää oppilaita Pukinmäen koulusta. Ensi vuonna koulumme yhdistyvät Pukinmäenkaaren peruskouluksi. Tiistaina oppilaat pääsivät siis tapaamaan toisiaan ja tutustumaan uusiin omiin luokkatiloihinsa.

Maanantaina kutosen tytöt tanssittivat koko koulua erilaisten rytmien tahdissa. Kuvakin löytyy :)


Unicef - kirpputori



Keskiviikkona 4. 5. Soinisen koulussa pidettiin Unicef-kirpputori. Kirpputorin tuotto oli 100 e. Tuolla 100 euron summalla Unicef pystyy kustantamaan esimerkiksi 6 lapsen vuoden koulunkäynnin Nepalissa tai Laosissa. Suuri kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille !
 



Mahtava retkipäivä Harakan saarella

6A-luokka oli onnekas päästessään Harakan luontokouluun tiistaina 3.5. Retkipäiväksi sattui upea aurinkoinen sää ja keväinen tunnelma Helsingissä ja saaressa.

Oppilaat tutkivat kahdessa ryhmässä luontoa eri tavoin. Toisella ryhmällä tutkimusten keskipisteenä oli meri ja toisella linnut. Päivän aikana ehdittiin tutustumaan myös ilmastonmuutos -teemaan ja näkemään innovatiisia aurinkoenergiaa hyödyntäviä laitteita.

Päivän sisältö oli myös oppilaiden mielestä mielenkiintoinen ja hyvä, lämpimät kiitokset luontokoulun ohjaajille Erkille ja Mariannelle!












Vappujuhlat ja tähtikisan palkintojen jako

Perjantaina 29.4. oli jännitystä ilmassa. Tähtikisan palkinnot jaettiin salissa ja samalla juhlistettiin vappua.

Tämän vuoden voittajaksi selviytyi kahdeksan tytön tanssiryhmä: Halima, Selma, Saga, Sara, Honja, Rana, Helin ja Netta. Toiseksi oppilaat olivat äänestäneet Kirsterin lauluesityksellään. Kolmanneksi sijoittui temppuryhmä: Alice, Rola, Riim, Sarah ja Zilan.

Juhlassa taputettiin Guinnesin ennätysten kirjan tapaan ja tanssittiin yhdessä. Lisäksi raati palkitsi koulun 10 onnistuneinta vappuasua.

Kiitos kaikille ihanille esiintyjille!

 Tämä komea palkintopöytä meni ansaitusti jakoon tähtikisalaisille.
 Voittajien tanssiesitys
 Kakkoseksi tullut Kirster laulamassa
 Temppuryhmä kolmannella sijalla
 Kaikki tähtikisalaiset palkintoineen
 Onnistuneimmat vappuasut
Tanssia yhdessä
Ja ruokalassa odotti vappubuffet munkin kera