Liikuntapäivä

Liikuntapäivä taisi lopettaa kesän, ainakin säiden puolesta. Jokainen luokka pääsi tunniksi sisälle liikkumaan haluamallaan tavalla. Salissa oli lautalätkää ja air track, käytävillä sai kokeilla twisteriä, pingistä, curlingia jne. ja Mustassa teatterissa tanssittiin ja hypittiin narua. Uloskin uskallettiin. Siellä meillä oli perinteinen kanamunanheittokisa. 5A luokka vei voiton, toiselle sijalle 6A ja kolmannelle sijalle tuli VALO -luokka. Yhteinen päivä päätettiin viestijuoksuun. Kaikki saivat osallistua ja meillä oli tosi kivaa! Iltapäivällä koulussamme koulutettiin uusia välkkäreitä. Olimme saaneet vieraita Maunulan ala-asteelta ja Aleksis Kiven peruskoulusta. Vanhat välkkärit kouluttivat uusia. Onnea kaikille tulevaa välkkäritehtävää varten!

Lukuvuoden aloitus salissa

Maanantaina 24.8 kokoonnuttiin saliin, jossa oli luokkien ja henkilökunnan esittely. Luokka kerrallaan oppilaat nousivat ylös ja esiintyivät koko koululle. Kolmasluokkalaiset esiintyivät hauskasti liikkuen, muilla oli ohjelmistossa huutoja ja lauluja. Tunnelma oli kiva ja kaikille taputettiin. Meidän rehtori Leena puhui ja sitten kuudesluokkalaiset kertoivat, mitä Liikkuva koulu - tarkoittaa meidän koulussa. Meillä on lupa liikkua, joka päivä, oppitunneilla ja välitunneilla. Lisäksi meillä on koulun jälkeen monia kerhoja. Sitten vielä VP puhui siitä, että KiVa-koulu tarkoittaa sitä, ettei koulussa saa kiusata ketään. Me katsottiin Elastisen ja Robinin tekemä hieno video. Lopuksi laulettiin Kiva kaveri - laulu. työryhmä: Sara, Saga, Esma, Sara ja Roosa

Kouluvuosi käyntiin iloisissa merkeissä

Koulu alkoi lämpimässä säässä. Luokissa on tehty jo paljon koulutöitä ja testejä. Välitunneilla olemme nauttineet. Kuvissa näkyy monenlaista vipinää. Viidesluokkalaiset avasivat jo lainaamon ja ovat toimineet pihalla välkkäreinä. Tästä tulee hyvä vuosi, kun jaksamme tehdä hyvää yhdessä!