Yläkoulun info kuudesluokkalaisille

Tänään Soinisen kuudesluokkalaiset vierailivat yläkoulun infotilaisuudessa Pukinmäessä.

Pukinmäen koulun opinto-ohjaaja kertoi yläkoulusta. Uusia oppiaineita on tiedossa ja se, että jokaisella oppiaineella on oma opettaja. Pukinmäenkaaren koulussa on mahdollisuus pyrkiä liikuntaluokalle.

Näitä muutoksia pohtien käveltiin hyisessä säässä takaisin alakouluun... Onneksi on vielä hetki aikaan miettiä asioita ennen tärkeää valintaa.


Välkkärit valmiina joulukuuhun

Välkkäreiden kokous pidettiin maanantaina 30.11. Kokouksessa ideoitiin jo perinteiseksi muodostunutta liikkuvaa joulukalenteria. Välkkärit vetävät koko joulukuun kivaa tekemistä kaikille välitunneilla. Tervetuloa mukaan touhuamaan.

Suunnittelun jälkeen ehdittiin vähän herkutellakin.


Tanssiharkat

Pukinmäen ja Soinisen koulujen neljäsluokkalaiset harjoittelevat ensi viikkoa varten tansseja. Ylipormestari on kutsunut kaikki neljäsluokkalaiset juhlimaan Suomen itsenäisyyttä Finlandiatalolle.

Oppilaat esiintyvät omille perheilleen keskiviikkona 2.12. klo 17 Pukinmäen koulun salissa. Tervetuloa katsomaan!


Oppilaskunnan päivänavauksessa mietittiin, miten ruokailusta tulee parempi

Muistitko kiittää? Otitko järkevän annoksen? Juoksitko?

Näitä asioita pohdittiin oppilaskunnan ruokalaryhmän kokouksissa ja tänään pidettiin päivänavaus asiasta koko koululle. Ruokailu käytiin läpi näytelmän keinoin. Ehkäpä nyt säännöt muistuvat itse kullekin paremmin mieleen.


3A -luokan sarjakuvasankareita


Tanner tärisee ja ilmatila viuhuu, kun nämä sankarit seikkailevat sarjakuvissa.



Marraskuussa luetaan ja tehdään sarjakuvia

Koulussamme on käynnissä koko vuoden kirjoitusprojekti. Meillä on joka kuukausi joku teema, mistä oppilaat tekevät juttuja. Lokakuussa kirjoitettiin jännitysjuttuja ja nyt marraskuussa on sarjakuvien vuoro. Laitamme tänne blogiin pian oppilaiden tekemiä hahmoja ja tarinoita esille.




4A -luokan pupuset

Terveisiä käsityötunnilta!
Iloa pimeään vuodenaikaan!

Summamutikka vieraili koululla

Sammakko-ongelmaa, aikatemppurataa, mittaamista, loogista päättelyä  ja paljon muutakin sai kokeilla torstaina 12.11. salissa, jonne oli saapunut vieraaksi Matematiikan laitoksen opiskelijoita. Kiitokset opetuksesta, joka meni varmasti kirjan tehtäviä paremmin perille.


Lätkä & Säbä Messut

6A meni pari viikkoa sitten lätkä ja säbä messuille, joissa oli erilaisia jääkiekko sekä sählypelejä , mutta myös muitakin liikuntapelejä. Kävimme muun muassa Dumlen pisteellä, jossa sai liikuntatuokion jälkeen karkkia.

Paikalle tuli myös myöhemmin vlogaaija, kuten Soikku ja Herbalisti tulivat Superparkin pisteelle. Olimme messuilla kaksi tuntia, mutta lupalapun palautettua sai jäädä myöhemmäksi.
Saimme myös kokeilla avionboardeja, joista kaikki olivat innoissaan. Päivä oli kiva, ja kaikilla oli hauskaa!

Meriam, Badrya & Nusayba


Meidän luokan metsäretki Weisteenmäelle

Viime viikon tiistaina me lähdimme Luontoretkelle, missä oli tosi hauskaa. Ensiksi me voitiin kävellä jonkin aikaa metsässä. Metsässä kaikki oli ryhmissä, missä piti tehdä erilaisia tehtäviä mm. etsiä rauhallinen paikka, ja lukea runoja

Minä poimin mustikan- ja puolukan varpuja, mutta niissä ei ollut marjoja. Löysin myös ketunleivän. Kun kaikki tekivät kaikki tehtävät, me alettiin leikkiä hännänvarastusta. Sen jälkeen meidän piti heittää lankakerää sellaiselle ihmiselle keneen luotamme eniten tietyissä tilanteissa.  

Sami 
6A


Salivälitunneilla liikutaan

Meidän koulussa on kaksi salivälituntia viikossa. Liikkumaan tulee kerran kuussa koko koulu ja muuten aina pienempi porukka. Välkkärit järjestävät tekemistä saliin. Tänä syksynä on ollut ohjelmassa mm. koripalloa, diskoilua, polttopalloa ja patukkasählyä.

Yhdessä liikkuminen on hauskaa!

Kuvissa hypitään hyppiksellä, tanssitaan intialaista tanssia, pelataan hungry hippos - peliä ja pelataan sulkapalloa.