TÄHTIVOITTAJAT 2015

Tähtikisat pidettiin vappuaattona. Jokainen oppilas sai äänestää heti kisan jälkeen luokassa suosikkiaan. Voittajat julkistettiin oppilaskunnan päivänavauksessa perjantaina 22.5. Ykkössijalla oli nelosluokan tyttöjen lauluryhmä, ekaluokan poika oli toinen rumpusoolollaan, kakkosluokan tytöt sijoittuivat kisassa kolmanneksi omalla lauluesityksellään.
Kaikki kisaajat palkittiin. Lisäksi muistettiin lukuvuoden muitakin onnistujia. Futsal - joukkueemme voitti keväällä pelatun Helsingin koulujen välisen turnauksen. Joukkueen vetäjä Gilberto muisti tsempparipelaajia erityislahjoilla ja kauniilla puheella.
Olemme olleet Liikkuva koulu nyt kolmen vuoden ajan. Tukenamme matkalla on ollut liikunnanohjaaja Johanna. Myös Johannaa kiitettiin juhlassa raikuvin ablodein ja lahjoin.